Maanantaina alkaa karmea parku gallupeista
Nimittäin eivät vastaa vaalitulosta, kuin sinnepäin suuntaa antavina. Sunnuntai-iltana vielä sulatellaan tulosta.
Tässä oma paras arvaukseni vaalien ensimmisen kierroksen tuloksesta:
Sauli Niinistö 48%
Paavo Väyrynen 16%
Timo Soini 15%
Pekka Haavisto 12%
Arvauksen virhemarginaali +-1% ;)
Lipposen, Biaudet'n ja Arhinmäen kannatukset jäävät alle 10%:n, enkä lähde heidän kannatustaan ja keskinäistä järjestystä sen enempää arvailemaan.
Huomioitavaa on, että median ja gallup-korjauskertoimien suosiman Pekka Haaviston kannatuksen tulevan jäämään merkittävästi gallup-tulosta matalammalle.
Olen vuorokauden sisällä keskustellut tusinan verran kannastaan epävarmojen äänestäjien kanssa. Lyhyen mielipidevaihdon jälkeen yhtä lukuunottamatta kaikki lopulta päätyivät äänestämään Sauli Niinistöä, joka tietysti jo muutenkin oli heille vahva varteenotettava ehdokas. Lopultakin Sauli Niinistön paras CV ja henkilökohtaiset ahneuden vastaiset teot (on useaan eri otteeseen luopunut kaksoispalkkauksesta/eläkkeestä) ovat harkitun esiintymisen kanssa vahva sana äänestäjien mielipiteissä.
Tähän alle kommentteihin saa laittaa oman viimeisen illan arvauksen vaalien ensimmäisen kierroksen tuloksesta.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Laitetaanpa sitten:
Niinistö 36
Haavisto 17
Väyrynen 16
Soini 14
Aika suuri ero varsinkin Niinistön äänissä. Katsotaan kummanko kannattaa pistää vakioveikkausta sisään ensi viikolla.
Kyllä minäkin kallistun Minna-Maarian lukujen kannalle. Pekka Haavisto on vasta kolmantena kun ennakkoäänet julkistetaan huomenna klo 20.00 mutta varsinaisen vaalipäivän, huomisen, äänillä hän ohittaa niukasti Väyrysen.
Timo Soinista tulee Väyrysen tiputtaja ja sekös harmittaa molempia herroja.
Soini kyllä päästää hörönaurut omiensa joukoissa kun sai tiputettua Väyrysen jatkosta.
Niinistön äänimäärä on yli neljänkymmenen prosentin ja jos oikein hyvin käy, niin Jenni Haukio pääsee tulevan presidentin kainaloon nukkumaan jo sunnuntaiyönä.
Näiden vaalien ratkaisijat löytyvät naisten parista. Naiset äänestävät Sauli Niinistön presidentiksi.
Minä en lähde arvailemaan, mutta on tulossa mielenkiintoinen tulosilta!
Viimeiset gallupit on tehty ennakkoäänestyksen aikaan, joten spekulointi voidaan aloittaa klo 20.00.
Saattaapi olla suuriakin heittoja!
Sauli Niinistö: 37%
Paavo Väyrynen: 17%
Pekka Haavisto: 15%
Timo Soini: 13%
Virhemarginaali +-2%
Oikeansorttisia lukuja. Lista jatkuu:
Lipponen 9, Arhinmäki 5, Essayah 3, Biaudet 1. Äänestysvilkkaus 76%.
Virhemarginaaleja ei tarvita, koska se on just siinä.
Keskisuomalaisen tekstiviestiäänestys
Paavo Väyrynen 53 %
Sauli Niinistö 14 %
Pekka Haavisto 13 %
Timo Soini 7 %
Sari Essayah 5 %
Paavo Arhinmäki 4 %
Paavo Lipponen 3 %
Eva Biaudet 1 %
Soinin alhaiset prossat tekstarikyselyssä selittyvät sillä, että hänen kannattajillaan on liki kaikilla lankapuhelimet.
Keskustalaisten viestien runsaskätiset naputtelut Väyryselle taas johtuvat siitä, että vaihtaessaan traktoria tai puimuria maanviljelijät saavat kylkiäisinä kännykän. Puhelinlaskut saa myös vähentää maatalousverotuksessa kuluina.
Jos vain lankapuhelinporukka äänestäisi perussuomalaisia, ei puolueelle eduskuntavaaleissa olisi kertynyt puolta miljoonaa ääntä.
Tämä huomioni koski vain tekstariäänestystä tuossa ylempänä.
Huomenna jännätään, kumpi pääsee toiselle kierrokselle Pekka vai Sauli. Vai kiilaako Timo molempien ohi.
Janne, ei tarvinnut odotella maanantaihin asti kun itkut gallupeista alkoi. Näin Iltalehti tänään:
"Ei voi pitää paikkaansa"
Väyrynen lyttää gallupit
Lauantai 21.1.2012 klo 22.10
Sama laatulehti paljastaa myös: Niinistö paljastaa Demi-lehdelle: "Harrastin tyttöjen katselua"
Ja: Kahden vaginan naiselle tarjottiin huikeaa pornodiiliä.
Pidän edelleen vanhan veikkaukseni voimassa.
Niinistö 41,4 %
Soini 14,4 %
Väyrynen 14,1 %
Haavisto 13,4 %
Arhinmäki ja Lipponen 6 %
Essayah 3,4 %
Biaudet 1,3 %
Virhemarginaali ei ole sen enempää kuin Gallupeissa.
Itsekin veikkaan Haaviston kannatuksen paljastuvan kuplaksi gallupeihin verrattuna. Ennakkoäänistä saa varmasti hyvin, mutta taistelee kolmossijasta Soinin kanssa Väyrysen ollessa selkeähkö kakkonen.
Jos vaalitulos ei vastaa galluppeja, on kansa äänestänyt yksiselitteisesti väärin.
Venäjällä on muuten juuri julkaistu "mielipidemittauksen" tulos, jonka mukaan Putinin kannatus on kasvussa. Tähän voisi kuitata kuin Lauri Gröhn jokseenkin kaikissa keskusteluissa vähintään kerran: hohhoijaa.
Oma arvaus suurinpiirtein samoilla linjoilla Suurosen kanssa, tosin virhemarginaaliksi laittaisin ehkä kuitenkin +- 2 %-yksikköä.
Virhemarginaali +-0%
Nii 32%
Väy 24%
Haa 19%
Soi 7%
Arh 6%
Lip 5%
Ess 3%
Bia 2%
Aku&muut 2%
Ja keskustelua gallup:ien ohjaavasta vaikutuksesta riittää.
"Maanantaina alkaa karmea parku gallupeista"
Niin, vaan kenelle.
Niinistö putoaa, vaan ei vielä ensimmäisellä kierroksella. Pelkällä EK:n rahalla, Sanoman ja Almamedian silkkihansikaskohtelulla, gallupoiduilla (käsitellyillä) odotuksilla ja suurliikemiesten tuella ei mennä pitkälle. Haisee pienen vähemmistön suuret edut.
Liian paljon mediamanipulaatiota, mutta onneksi se on pääosiltaan melko alkeellista. Tulos voikin kääntyä tarkoitusta vastaan.
http://www.seppohauta-aho.net/Voiko%20Sauli%20Niinistoon%20nyt%20luottaa...
Sauli Niinistö voittaa vaalit selvällä erolla muihin. Sauli on ylivoimainen ja se näkyy kaikessa.
Turussa eilisissä V75- raveissa Sauli Niinistö-lähtö ajettiin 11. lähtönä ja sen voitti hevonen numero, siis arvatkaa hevosmiehet, mikä numero?
No tietenkin hevonen numero 6, Incredible Dream D. Kyllä Sauli Niinistö tietää ja osaa myös raviasiat.
Paremmin kuin vaikkapa Timo Soini.
Tämäkin episodi todistaa, että gallupit osuvat paikalleen kun vaan on sitä osaamista ja tietoa.
Ei tässä maassa nyt kait yli 40% työntekijöistä nauti palkkaa yli 200.000/ vuosi?
Eli siltä pohjalta mennään:
Niinistö: 35%
Soini: 23%
Väyrynen: 15%
Haavisto: 10%
Arhinmäki: 6%
Pöö!: 5%
Essayah: 4,5%
Biaudet 1,5%

Kommentoi 21 kommenttia