suuronen

Headhunter: Sauli Niinistö on ehdokkaista sopivin

MTV3 pyysi syksyllä rekrytointiyritys Voitea arvioimaan kaikkia presidenttiehdokkaita näiden CV:n pohjalta. Lähde. Lopputulos Niinistöstä on aika koruttoman selvä:

"

Ehdokas on CV:nsä perusteella hakijoista sopivin. Pitkä poliittinen kokemus on lyhyempi kuin osalla hakijoista mutta suurena plussana on kokemus myös politiikan ulkopuolisesta työelämästä. Erityisesti ratkaisuun vaikutti kokemus kansainvälisistä tehtävistä, joka on hakijoista selkeästi laajin. Arviomme mukaan hänellä on parhaimmat edellytykset selviytyä tehtävän kansainvälisistä haasteista, joille tässä arviossa annettiin eniten painoarvoa.

"

Sauli Niinistön ansiolistaan voi tutustua täällä.

Lisäksi neuvoisin yhtään enemmän poliittisista päättäjistämme kiinnostuneita ihmisiä hankkimaan Sauli Niinistön kirjat käsiinsä. Niistä aukeaa mukavalla tavalla paloja Niinistön henkilökohtaisesta elämästä, niin traagisesta puolison kuolemasta, kuin Thaimaan Tsunamin tapahtumistakin. Harva esimerkiksi tietää Sauli Niinistön pelastaneen Thaimaassa ruotsalaispojan hengen.

Tämä puheenvuoro on Sauli Niinistön puolesta, muttei ketään muuta vastaan. Siksi toivon kommenttienkin noudattavan samaa linjaa. Tuodaan Niinistöstä ja miksei hänen kilpailijoidenkin hyviä puolia esiin. "Äänestä Väyrystä kun Lipponen on muhku" ei pelkästään ole surkea kommentti, vaan myös yhtälailla nollaperuste antaa ääni Väyrysellekään.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän jussina kuva

Harmi, ettei Saulista ole tehty Suomen presidenttiä jo aiemmin - mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Käyttäjän tapiopiironen kuva

Äänestin Niinistöä 2. kierroksella v. 2006, eikä hän ole huono ehdokas nytkään.

MTV3:n ja Iltalehden liukuhnalla teettämiä tarkoitushakuisia "tutkimuksia" ja valittujen "asiantuntijoiden" lausuntoja ei kannata paljon noteerata.

Käyttäjän SJPHKI kuva

Hyvä alustus Janne !

Ei liene yllätys, että olen Niinistön tukijalistalla perustelemallasi syillä.
http://www.niinisto.fi/tule-mukaan/?s=Seppo-Juha+Pietik%C3%A4inen

Käyttäjän suuronen kuva

Oho, yllättäen minäkin olen päässyt samalle listalle :)
http://www.niinisto.fi/tule-mukaan/?s=Janne+Suuronen

Käyttäjän malva kuva

Niin minäkin:)

terv. Eeva

Käyttäjän ryyti kuva

Presidenttikisassa ja puolueiden välisessä uskottavuuskilpailussa on myös muiden heikkoudella merkitystä.

Ajatellaanpa tätäkin alennustilaa joka vallitsee Vasemmistoliitossa ja Rkp:ssä. Ilmeisen arvostetuttuja vanhoja puolueita?

Arhinmäellä ei ole lukiokoulutusta (=ylioppilas) enempää koulutusta.

Vielä jokin aika sitten Vasemmistoliitto/Skdl:llä oli heittää "kehään" tohtoriksi väitelleitä kuten Kalevi Kivisto tai Ele Alenius.

Vaan se oli silloin kun intellektuellit vielä tunsivat vetoa vasemmistoon.

Sama tilanne on Rkp:ssä. Jan-Magnus Janssonin jälkeen ei yhtään intellektuellia tai sivistynyttä ole ollut puolueen kärjessä.

Sivistyneet ruotsinkieliset (ja suomenkieliset) vierastavat Rkp:n linjaa.

Siksipä Rkp:llä ei ollut panna presidenttikisaan lukion käynyttä 50-vuotiasta ylioppilasnaista koulusivistyneempää.

Käyttäjän budoka kuva

Koulutus on hieno asia, mutta ei aina ratkaiseva, vaikka uskon, että juristina Niinistö pärjää jonkin verran paremmin kuin muut.
Ratkaisevinta on kuitenkin kuinka hyvin Presidentti pystyy itsenäisesti ymmärtämään asioita ja niiden syy-seuraussuhteita. Tarkoitan lähinnä se,
ettei Presidentillä voi olla aina mukana lauma neuvonantajia…

Joka tapauksessa en aliarvioisi Arhinmäen Paavoa, hän on nuori ja siinä voi olla uusiakin ajatuksia puolueensa retoriikasta huolimatta. Presidenttihän pitäisi olla KOKO KANSAN ihminen ja virka.

Eilen kuuntelin jälkikäteen Haaviston ja Essayahin tv-tenttejä. Essayah oli
siinä selvänä voittajana: älykäs, selkeät vastaukset, jämpti (jämäkkä), tasapuolinen, nykyaikainen… saatapa hyvin olla loppusuorassa Niinistön kanssa (eikä Soini, kuten aiemmin ennustin :) ). Biaudetin en vielä ehtinyt analysoimaan, katson hänen tv-tenttinsä tänään illalla.

Käyttäjän suuronen kuva

Wiktionary, http://fi.wiktionary.org/wiki/kamreeri
kamreeri rahastonhoitaja, kirjanpidon valvoja

Suomisanakirja, http://suomisanakirja.fi/kamreeri
kirjanpidon valvoja, rahastonhoitaja. esim. Kaupunginkamreeri.

Mietin vain Eurovaltioiden nykyistä taloustilannetta, mikäli Kreikan, Portugalin ja monien muiden valtioiden talouksia olisi valvonut joku talouden pidosta tarkka ja lahjomaton kamreeri. Ja samaa muuten koskee kohta Suomeakin 7mrd€:n budjettivajeineen.

Wikipediaan sanalle oli omituisesti edellisten määritelmien lisäksi annettu selainen negatiivinen lisämääre, johon ei löydy mistään muualta osumia. Lisäys oli tehty samoihin aikoihin (kesällä 2009), kun Sauli Niinistöä alettiin kutsua kamreeriksi. Hieman haisee.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kamreeri

Käyttäjän jonnapurojarvi kuva

Jännästi MTV3:n tuottaman jonkinlaisen kyselyn mukaan tällainen tulos on löydetty (en väitä tulosta keksityksi, mutta välillä vähän kaukaa haetaan näitä..). Kuitenkin on mielestäni outoa, että esimerkiksi poliittista uraa vähätellään tässä haussa, eikö työkokemus oikealla alalla ole usein se tärkein? Normaalityönhaussa sillä on ainakin enemmän painoarvoa, oletko ollut 10 vuotta rekkakuskina hakiessasi rekkakuskin työtä, vai oletko ollut 2 vuotta rekkakuskina ja 8 vuotta kukkakauppiaana. Kyllä ensimmäinen palkattaisiin. Mutta niin, en minä suoraan Niinistöä tässä hauku. Presidenttivaalit ovat henkilövaalit, jossa vaikuttaa moni muukin asia kuin pelkkä täysi poliittinen kokemus.

Vinoilu tuosta MTV3:sta liittyy siis tähän screencappiin:
http://img155.imageshack.us/img155/5872/mtv3fivaalit161220112.jpg "Ai kuka presidentiksi?"

Käyttäjän suuronen kuva

Ihan hyvää pohdintaa. Tähän kyllä täytyy todeta, etten ole eläissäni äänestänyt poliittista broileria enkä tule äänestämään. En usko, että sisimmässään oikeasti ymmärtävät riittävän laajasti tavallisten ihmisten elämän arkea.

Mitä Niinistöön tulee, niin kyllähän hänellä siltikin on hyvin monen vuoden kokemus politiikastakin.

Oletetaan (geneerisesti, viittaamatta tässä suoraan keneenkään ihmiseen), että meillä on kaksi ehdokasta, molempien ikä 60 vuotta.

Kumpi on parempi ymmärtämään ihmisten asioita ja sen myötä edistämään kansalaisten kannalta oikeita asioita: Ehdokas A, joka on 15-vuotiaasta lähtien tehnyt nuorisopolitiikkaa. Käytännössä ammatikseen jo opiskeluiden ohella. Hänen ystävä- ja tuttavapiirinsä koostuu melkein yksinomaa muista poliitikoista ja yhteiskunnan "kermasta". 45-vuotta työkseen ammattipolitikointia. Ehdokas B on opiskellut ja toiminut jossain ammatissa 40-vuotiaaksi. Lähti 40-vuotiaana politiikkaan mukaan ja jota on sen jälkeen tehnyt ammatikseen. On siis ehtinyt itsekin aikuisiässä ensin ehtinyt nähdä kunnolla taviksen elämää ja sen jälkeen ehtinyt hankkia aika pitkänkin, 20-vuoden kokemuksen ammattipolitikoinnista.

Käyttäjän jonnapurojarvi kuva

Olisipa se niin helppoa jakaa vain "poliittista uraa tehneet" ja "jotain ammattia harjoittanut" niin selvästi erilleen. Kovin kermaisessa työssä Niinistö on koko ikänsä kyllä ollut. Ajatellen vielä, kuinka hänen aikanaanhan ei mitään opintotukiakaan ollut, on lakimieheksi asti lukeminen vaatinut aikamoista rahapossua. Jos joku on tuolla 50-60 lukujen taitteessa ollut jo politiikassa mukana, on hänellä varmasti ollut ymmärrystä alkaa jo kuuntelemaan kansalaistakin. On varmasti nähty, kuinka pahasti pieleen voi mennä, jos kuvitellaan olevan norsunluutornissa ihmettelemässä maailmanmenoa. Toista se on ihmisellä, jolla on jatkuvasti ollut kaikkea yli oman tarpeen. Katsoisin vastakkainasettelussa pitkä poliittinen ura 60-luvulta asti vs kultalusikkainen 60-luvun onnistuja, että poliittisen uran tehnyt vie potin.

Eri asia, jos olisi vaikka bussikuskina ollut. Jossain aidossa palveluammatissa, vaikkapa sairaanhoitajana. Hyvähän se on, että lakia toki tuntee, mutta sieltäpä parhaiten asianajajat ynnä muut etsivät ne porsaanreiät, jotka itseä hyödyttävät.

Käyttäjän jonnapurojarvi kuva

Miettien varsinkin sitten esimerkiksi poliittista taustaa, useimmat poliitikot ovat lähteneet hyvin, hyvin pienestä liikkeelle, tehden hanttihommia elämänsä pitimiksi. Tunnen lähipiirissäni paljon nuoria poliittisesti suuntautuneita ja aktiivisia ihmisiä, jotka tekevät paljon peruskakkaaduunia. He kuuntelevat ja keskustelevat niin niiden kermailijoiden kanssa kuin myös perämetsän juntin kanssa. Toista maata ovat he, jotka liittyvät suoraan suureen puolueeseen, jossa kaikki on jo hyvin, ja jolle annetaan sielläkin suoraan kaikki vaalituki ja muu valmiiksi. Esimerkiksi hm.. kokoomus harjoittaa tällaista. Minuakin yritettiin jopa kosiskella kokoomuksen riveihin, kun osasin niin kivasti kirjoittaa asioista. Jospa tänne meidän riveihin hei tule, tule tule. Saat kivoja juttuja sitten, tehdään sulle kaikki valmiiksi. Tänne sovit...

Käyttäjän suuronen kuva

Jonna, venkoilustasi paistaa lävitse, että mielestäsi joku toinen presidenttiehdokas on Sauli Niinistöä parempi. Saat mielihyvin kirjoitella omasta ehdokkaastasi hyviä puolia tähän puheenvuoroon tai tietysti sinulla on täysi vapaus avata hänestä jopa oma puheenvuoro. Mutta muista, ettei toisen ehdokkaan haukkuminen tai kolmannen tahon tekemien tutkimustulosten epäily yhtään lisää oman ehdokkaasi pätevyyttä.

Käyttäjän jonnapurojarvi kuva

Haukuinko minä yhtään ketään? En minä sen enempää tuossa haukkunut ketään, kuin sinäkään. Minä vastasin sinun kysymykseesi. Kysyit, "kumpi on parempi", ja minä osoitin sinulle esimerkein, kuinka jakosi tämäntyyppisesti kahteen eri leiriin on mieletön, eikä siten minun vaalikäyttäytymiseen vaikuta. Tarvitsen paljon enemmänkin. Minulla ei ole tarvetta kirjoitella kenenkään ehdokkaan puolesta, tarkkailen ja katselen kyllä mitä ympärillä tapahtuu. Otin esille muunmuassa siksi Kokoomuksen kirjoituksessani, kun minulle tapahtunut tarina on tosi. Itse pidän kuitenkin täysin kiinni siitä, että nämä ovat henkilövaalit, ei puoluevaalit. Niinpä odotan myös henkilöltä itseltään paljon. Pitkä poliittinen ura voi jopa kertoa vaikka pienen puolueen nostamista isommaksi, joka sekin on yhtälailla suuri saavutus, kuin oman firman pystyynlaittaminen.

Se, että mainitsin Niinistön olleen kermaisessa työssä, ei tarkoita sitä, ettenkö uskoisi hänen olleen tekemisissä myös tavallisten ihmisten kanssa. Itsehän laitoit minulle taasen oletuksen, että pitkällä poliittisella uralla oleva ihminen on kuin kasvanut pelkkien kermailijoiden ympärillä. Niinpä oli mielestäni reilua laittaa tämä tilanne oikeisiin suhteisiin. On todennäköistä, että vaikka kuinka "kerman" kanssa sitä on nuorena vaikkapa nyt Niinistökin aikaa viettänyt, on hän varmasti työnsä puolesta kohdannut sitä tavallista ihmistä, ja uskonkin juuri niiden kohtaamisten johtaneen hänen kiinnostukseensa poliittista uraa kohtaan.

Eli minä en Niinistöä haukkunut. Jos jotakin, niin näytin kysymyksenasettelusi olevan virheellinen ja tiettyä tulosta odottava, leimaava ja siksi lapsellinen.

Käyttäjän jonnapurojarvi kuva

Ja lisättäköön edelleen se, että jo ensimmäisessä viestissä sanoin, etten epäile kuitenkaan tuloksen paikkaansapitävyyttä. Jos jotakin, epäilen sitä, olisiko tätä tulosta MTV3 julkaissut, mikäli tulos olisi ollut eri. En kuitenkaan väitä, että tulos olisi mitenkään tekaistu, olisi virheellinen saatika manipuloitu.

Käyttäjän suuronen kuva

Puhut aika paljon oikeastaan sanomatta yhtään mitään :)

Käyttäjän jonnapurojarvi kuva

Jaa, sittenhän olisin varsin mainio ehdokas presidentiksi. Saisin ehkä sinutkin puolelleni.

Käyttäjän lassella kuva

Janne Suuronen,

Olipas raukkamaista poistaa kommenttini, jotka olivat tieteellisesti perustellut. Ymmärrän poliittisen kiihkon kasvavan sensuurin tahdissa.

Katsokaa täältä:

http://lassella.puheenvuoro.uusisuomi.fi/92820-miten-parhaiten-voisimme-...

Käyttäjän suuronen kuva

Toivoin tähän puheenvuoroon Niinistöstä ja miksei muistakin ehdokkaista positiivisia puolia esiin. Toivomuksen henki ilmeisesti jäi Lallilta ymmärtämättä. Ja olinpa tietoinen paria minuuttia aiemmin avaamastasi toisesta puheenvuorostasi, johon tiesin kommenttiesi kuitenkin kopioituvan.

Käyttäjän JanneSa kuva

OK. Positiivisista puolista mainittakoon Niinistön vankka tuki hallituksen kuntauudistukselle. Ei tarvitse pelätä että arvojohtaja alkaisi panna kapuloita rattaisiin vaikka kuntalaiset kaikkialla niin tekevätkin.

Myös maakuntien autioittaminen lienee useimpien Kehä III:n ulkopuolella asuvien harras toive ja tätä kehitystä arvojohtaja voinee avittaa ulostuloillaan.

http://www.mtv3.fi/uutiset/presidentinvaalit2012/index.shtml/arkistot/ko...

Positiivista:

Biaudet on "tasa-arvoinen" ruotsalaisille.

Haavisto on käynyt joskus ulkomailla.

Lipponen on "solidaarinen" köyhiä kohtaan.

Niinistö on "työväen pressa"!

Essayah ei ole "Päivi Räsänen".

Arhinmäki "suostui" ehdokkaaksi.

Väyrynen tiesi jo varhain tulevansa "presidentiksi".

Soini on julkaissut mielipiteen Wall Street Journalissa siis ihan Amerikassa saakka!

Käyttäjän suuronen kuva

Aivan. Ja sitten vain täytyy jatkaa kaivamista jotta löytää se henkilö, jonka hyvien puolien lista on pisin ja laadultaan painavin.

Omasta mielestäni näin on Saulin Niinistön kohdalla. Mutta eihän se mikään kiveen hakattu totuus ole, mikäli jollekin toiselle henkilölle esitetään paremman laatuinen ja pituinen ansioluettelo.

Käyttäjän joukoakoskinen kuva

Minun perusteluni on: Kuulin jossain puheessa Niinistön sanovan jotain Eduskunnan Uusinta Lisärakennusta vastaan. Painin myös merkille miten salissa syntyi syvä hiljaisuus hetkeksi. Mikään nuijanlyönti ei saa moista aikaan.

Eka kierroksella voisi ajatella Soinia - paavojen kiusaksi. (sehän olisi myönteistä? ;)

Käyttäjän Enologi kuva

Mielestäni yksikään presidenttiehdokas ei ole erityisen hyvä, mutta useimpien kanssa voi kuvitella elävänsä ilman suurempia ongelmia. Suomessa hyvinä aikoina on kuitenkin aika pitkälle sama, kuka valtionpäämiehenä toimii. Silti presidentin toivoisi olevan visionääri, moraalinen auktoriteetti ja henkilö, jonka puheet ja muut julkiset toilailut olisivat muutakin kuin latteuksia. Lisäksi presidentin tulisi olla yhteistyökykyinen, eritoten henkilökuntansa ja valtioneuvoston kanssa sekä kyetä tarvittaessa ottamaan kriisitilanteessa tilanteen haltuunsa ja joko itse käyttämään merkittävää valtaa oikein ja vastuullisesti tai esim. delegoimaan sitä parhaalla mahdollisella tavalla.

Henkilökohtaisesti vierastan eniten Arhinmäkeä, Väyrystä ja Biaudet:ia, kutakin eri syistä ja hiukka ihmettelen kuinka pehmeästi Biaudet esimerkiksi Rkp:n ehdokkaaksi valittiin kun tietää kuinka laajaa antipatiaa häntä kohtaan myös oman puolueensa riveissä tunnetaan.

Olisin valmis tukemaan myös muuta kuin ammattipoliitikkoa presidentiksi, jos moinen hyvä ehdokas ilmestyisi, mutta täysin pystymetsästä voisi kuvitella olevan vaikea hoitaa virkaa, jossa kuitenkin politiikan mekanismien tuntemus melko välttämätöntä.

Itse en aivan varma, ketä aion äänestää 1. kierroksella presidentiksi, mutta toivon kaikkien tekevän päätöksen myös henkilön eikä pelkän puoluekannan perusteella. Puoluesotilaiden sijaan maa kaipaa myös itsenäisesti ajattelevia äänestäjiä.

Käyttäjän kaikupohja kuva

Väyrynen olisi hyvä vaihtoehto.

Käyttäjän markok kuva

Vaikka kannatankin Haavistoa, en pitäisi Niinistöä mitenkään huonona valintana. Itselläni kävi siinä suhteessa onni, että omasta mielestäni kaksi parasta ehdokasta pääsi toiselle kierrokselle. Käy miten käy, en tule olemaan kovinkaan pettynyt.

Käyttäjän MarkoMSalo kuva

Veikon poika Heikki Hursti aikoo antaa tukensa Sauli Niinistölle. Miten köyhien puolustaja hyppää kokoomuksen kelkkaan: " Esimerkiksi kaikki Saulin kolumnien tuotot menevät suoraan meidän yhdistyksen tilille. Muutkin poliitikot lupaavat joulujuhlissa aina vaikka mitä, mutta ei sieltä mitään kuulu. Sauli on ainoa, joka on oikeasti tehnyt jotain."

APU-lehti 25.8.2011.

Niinistö on lähinnä "köyhien kyykyttäjä".

Haavistolla taas on varsin heikko koulutuspohja eikä siviilipalvelusmies tietenkään ole armeijan ylipäällikölle mikään meriitti.

Molemmat ehdokkaat ovat jotenkin epäilyttäviä joten lopullinen valinta täytynee suorittaa nopan heitolla.

Käyttäjän suuronen kuva

"
Niinistö on lähinnä "köyhien kyykyttäjä".
"
Köyhien kyykyttäjä, jonka henkilökohtaisesta pussista annetut rahastolahjoitukset ovat auttaneet tuhansia syrjäytymisvaarassa olevia nuoria. Eilinen Ajankohtainen Kakkonen.

Samaan kysymykseen Haavisto vastasi jelpanneensa viranomaisille kantelun keinoilla yhtä nenärengasnuorta, jolta oli jäänyt työpaikka lävistysten vuoksi saamatta. Hieno juttu sekin tämän mainitun yhden nuoren elämän kannalta. (Tämä kuvaus Haaviston vastauksesta on ylimalkainen ja korjatkaa, jos jotain oleellista meni väärin. Sivukorvalla sitä eilen kuuntelin, enkä nyt areenasta ehdi kaivaa lausuntoa esiin)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja